Hanke


Tämä Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit (hanke 349408) pureutuu lesbojen, homojen, biseksuaalien, transihmisten, intersukupuolisten ja queer- (LHBTIQ+) ihmisten suhteiden ongelmiin ja eroihin. Vaikka samaa sukupuolta olevien parien ja perheiden asema lain edessä on parantunut useissa länsimaissa 2000-luvulla, sateenkaarikansan pari- ja perheoikeudet eivät ole samalla tavalla itsestään selviä kuin heteroseksuaalisten parien ja perheiden oikeudet. LHBTIQ+ ihmisten suhteet ja perheet kohtaavat edelleen myös vastustusta ja syrjintää.  Sateenkaari-ihmiset ovat joutuneet pitkään kamppailemaan suhteidensa tasa-arvoisesta asemasta lain edessä. Se luo paineita onnistua suhteissa, tilanteen, jossa ongelmista ja eroista helposti vaietaan ja tukea on vaikea saada.

Tutkimuksessa keskitytään usein vertaamaan homo- ja heteroseksuaalisten suhteita ja eroja keskenään. Käsillä oleva hanke tarjoaa moniulotteisia näkökulmia eroprosessien tarkasteluun ilman, että erotilanteita ja niiden seurauksia palautettaisiin vain kaksijakoisiin sukupuoli- tai seksuaaliluokitteluihin. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää teoreettista viitekehystä ja käsitteistöä, joka ottaa huomioon sekä sateenkaarieroissa vaikuttavat moninaiset valtasuhteet että erojen prosessinomaisuuden, affektiivisuuden ja sotkuisuuden. Teoreettisesti tutkimus yhdistää queertutkimuksellisia, posthumanistisia ja affektiteoreettisia näkökulmia.  

Piirroskuvitus, jossa on erilaisia ihmisiä ja kohtaamisia yläviistosta kuvattuna.

Eroja tarkastellaan prosesseina, jotka tapahtuvat yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit. Usein myös tietyllä tavalla järjestäytyneet sukupuolen, seksuaalisuuden, luokan ja muiden erojen väliset (valta)suhteet ja kipeät affektiiviset dynamiikat vaikuttavat eroissa, mutta ne voivat kuitenkin eroprosesseissa kulkeutua myös yllättäviin suuntiin.

Hankkeessa analysoidaan eronneiden LHBTIQ+ -ihmisten moniaistisia haastatteluja, asiantuntijahaastatteluja sekä eronneille sateenkaari-ihmisille tarkoitetuissa tapahtumissa tehtyjä havainnointeja sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa. Eroissa yhteen tulevien tekijöiden ja niiden välisten intensiteettien voi nähdä joko lisäävän tai vähentävän suhteen ja sen osapuolten elinvoimaisuutta eri suhteen vaiheissa, mahdollisesti vaikuttaen lopulta suhteen päättymiseen. Tässä tutkimuksessa analysoin näitä eroissa yhteen tulevia tekijöitä, niiden välisiä suhteita ja niiden muuttumista eroissa.

Lahden tutkimusta sateenkaarieroista ovat aiemmin rahoittaneet seuraavat tahot: Koneen säätiö, Itä-Suomen yliopisto ja Alli Paasikiven säätiö.